Mä tykkään pohtia kaikenlaista: mennyttä, nykyistä ja tulevaa. Tämä varmasti näkyy myös täällä blogissa. Yritän silti aina elää hetkessä, ja nyt vaihtovuoden aikana oon yrittänyt vielä normaaliakin enemmän. Välillä tulee kuitenkin iltadeeppeinä pohdittua, kuinka yksittäisiä Suomen asioita miettiessä tuntuu siltä, että niistä ei olisi kauaakaan, mutta kuitenkin sitten samaan aikaan kaikesta muusta paitsi Kanadasta tuntuu olevan pieni iäisyys. Saanko kysyä miten on mahdollista tuntea samaan aikaan noin kaksi ääripäistä tunnetta?
Tässä vähän kuluneen kuukauden aikana otettuja snäppejä (isovanhemmat huomio: snäppi on kuva, joka on otettu kännykkään ladattavalla sosiaalisen median palvelulla).
Marraskuu on tunnetusti vaihtareille vähän rankempaa aikaa, joten saa nyt nähdä, mutta tällä hetkellä mä voin edelleenkin sanoa ettei mulle ole kertaakaan iskenyt koti-ikävä. Mä olen jopa yrittänyt pohtia mistä se johtuu, sillä tiedän useampiakin samassa tilanteessa olevia, joilla koti-ikävä on ollut syvää ja jatkuvaa. Lopulta päädyin tärkeään oivallukseen: Suomi ei koskaan sieltä Pohjois-Euroopasta minnekään katoa, vaikka sä olisitkin hetken jossain muualla (suomeksi: sä voit lähteä Suomesta, mut Suomi ei lähde susta, prkl).
Tämän kahden kuukauden aikana mä olen huomannut, kuinka suomalainen mä oikeasti olenkaan ja kuinka ylpeä mä siitä olen. Mikään ei ole musta hauskempaa kuin katsoa kanadalaisten yritystä mongertaa suomea (rehellisesti sanottuna osalla porukasta täällä on ihan hyvä 'suomiaksentti').
Spotifyn suomilistat on ollut normaalia kovemmalla käytöllä. Jotenkin kun sitä omaa äidinkieltä ei enää kuule muusta kuin omasta suusta, sitä tulee ympäröityä itsensä kaikilla suomijutuilla kun mahdollista. Fiilistelen itsenäisyyspäivää jo nyt ja olen rekrytoinut vanhemmat lähettämään mulle itsenäisyyspäivänkynttilät postissa. Jääkiekosta ei nyt edes kannata aloittaa. Mun kanadalainen kaveri uhkasi jo katkaista välit, jos Suomi voittaa Kanadan, hmm.
Jos nyt hiukan stereotypioidaan suomalaisia, niin mun omasta tilasta ja rauhasta nauttiva itseni on alkanut pukata vahvemmin esiin kuin koskaan. En mä näe sitä huonona asiana, sillä välillä on vaan pakko pysähtyä hengittämään ja vetäytyä hetkeksi siihen suomikuoreen mielikuvitus-saunomaan ja syömään mämmiä. Uusia puolia musta onkin tähänastisen vaihtovuoden aikana paljastunut enemmän kuin olin kuvitellut. Toi rauhallisuus ja kirjoittamani hymykriisi ovat ihan uusia juttuja mulle.
Marraskuu on tunnetusti vaihtareille vähän rankempaa aikaa, joten saa nyt nähdä, mutta tällä hetkellä mä voin edelleenkin sanoa ettei mulle ole kertaakaan iskenyt koti-ikävä. Mä olen jopa yrittänyt pohtia mistä se johtuu, sillä tiedän useampiakin samassa tilanteessa olevia, joilla koti-ikävä on ollut syvää ja jatkuvaa. Lopulta päädyin tärkeään oivallukseen: Suomi ei koskaan sieltä Pohjois-Euroopasta minnekään katoa, vaikka sä olisitkin hetken jossain muualla (suomeksi: sä voit lähteä Suomesta, mut Suomi ei lähde susta, prkl).
Tämän kahden kuukauden aikana mä olen huomannut, kuinka suomalainen mä oikeasti olenkaan ja kuinka ylpeä mä siitä olen. Mikään ei ole musta hauskempaa kuin katsoa kanadalaisten yritystä mongertaa suomea (rehellisesti sanottuna osalla porukasta täällä on ihan hyvä 'suomiaksentti').
Spotifyn suomilistat on ollut normaalia kovemmalla käytöllä. Jotenkin kun sitä omaa äidinkieltä ei enää kuule muusta kuin omasta suusta, sitä tulee ympäröityä itsensä kaikilla suomijutuilla kun mahdollista. Fiilistelen itsenäisyyspäivää jo nyt ja olen rekrytoinut vanhemmat lähettämään mulle itsenäisyyspäivänkynttilät postissa. Jääkiekosta ei nyt edes kannata aloittaa. Mun kanadalainen kaveri uhkasi jo katkaista välit, jos Suomi voittaa Kanadan, hmm.
Jos nyt hiukan stereotypioidaan suomalaisia, niin mun omasta tilasta ja rauhasta nauttiva itseni on alkanut pukata vahvemmin esiin kuin koskaan. En mä näe sitä huonona asiana, sillä välillä on vaan pakko pysähtyä hengittämään ja vetäytyä hetkeksi siihen suomikuoreen mielikuvitus-saunomaan ja syömään mämmiä. Uusia puolia musta onkin tähänastisen vaihtovuoden aikana paljastunut enemmän kuin olin kuvitellut. Toi rauhallisuus ja kirjoittamani hymykriisi ovat ihan uusia juttuja mulle.
Ranskan kieli kehittyy koko ajan lisää minkä huomaaminen on aina yhtä ihana voiton tunne. Salaa jo unelmoin siitä, että pääsen Suomeen käyttämään tätä uutta kielitaitoa, hah.
Tietystikään ei tämä oppimisnopeus mikään päätä huimaava ole. Tässä jutussa ovat vastakkain kaksi osapuolta: Merin nopeampaa kehitystä janoavat tunteet sekä Merin rajallinen aivokapasiteetti uuden tiedon vastaanottamiseen. Kaikki ajallaan, sitä tässä on hoettu. Mä olen huomannut, että parhaiten kieli sujuu juuri silloin kun sitä ei mieti liikaa. Kuluvan kuukauden aikana mulle on tullut jo paljon sellaisia yksinkertaisia lauseita niin tutuksi, että ne sanoo jo selkärangasta ilman turhaa miettimistä.
Yksi aika ällistyttävältäkin tuntuva juttu on, että mun englanti alkaa joissain tilanteissa takkuamaan tosi pahasti ja asiat on vaan paljon helpompi ilmaista ranskaksi. Mä en ikinä olisi kuvitellut olevani sellaisessa tilanteessa.
Erilaisista tilanteista puheen ollen, vaihdossa niitä tulee vastaan mitä oudoimmissa muodoissa. Sellaisissa muodoissa, joiden olemassaoloa ei ole koskaan ennen ajatellutkaan.
Tämän toisen kuukauden aikana törmäsin tilanteeseen, että mun oli ihan pakko saada käyttööni sakset. Tietysti hostäidillä sellaiset on, ja niitä ensihätään lainasinkin, mutta elämä helpottuisi huomattavasti jos omistaisi ihan omat. Oletteko koskaan ajatelleet kuinka paljon saksia tarvitsee ja kuinka paljon hyötyä niistä on? En minäkään ennen tätä. Niinpä mä kipaisin sopivan hetken koittaessa ostamassa Dollaramasta kahdella dollarilla yhdet.
Samantyylinen mindblow-hetki tuli käytyä läpi myös vanulappujen, liiman ja hammastahnan kohdalla. Kuka oikeasti törmää alaikäisenä kotona asuessaan tilanteeseen, että pitää erikseen (!) mennä ostamaan kaupasta hammastahnaa? Mun pitää ainakin myöntää, että olen aina elänyt sellaisissa vaaleanpunaisissa pilvilinnoissa, että vanulaput ilmestyy vessaan ja liimat kaappiin ihan itsestään (ks. vanhempien toimesta). Mä oletan, että tämä kaikki kuuluu vaihtovuoden aikana salakavalasti tapahtuvaan itsenäistymiseen.
T. Meri kohta 18v
Tietystikään ei tämä oppimisnopeus mikään päätä huimaava ole. Tässä jutussa ovat vastakkain kaksi osapuolta: Merin nopeampaa kehitystä janoavat tunteet sekä Merin rajallinen aivokapasiteetti uuden tiedon vastaanottamiseen. Kaikki ajallaan, sitä tässä on hoettu. Mä olen huomannut, että parhaiten kieli sujuu juuri silloin kun sitä ei mieti liikaa. Kuluvan kuukauden aikana mulle on tullut jo paljon sellaisia yksinkertaisia lauseita niin tutuksi, että ne sanoo jo selkärangasta ilman turhaa miettimistä.
Yksi aika ällistyttävältäkin tuntuva juttu on, että mun englanti alkaa joissain tilanteissa takkuamaan tosi pahasti ja asiat on vaan paljon helpompi ilmaista ranskaksi. Mä en ikinä olisi kuvitellut olevani sellaisessa tilanteessa.
Tämän toisen kuukauden aikana törmäsin tilanteeseen, että mun oli ihan pakko saada käyttööni sakset. Tietysti hostäidillä sellaiset on, ja niitä ensihätään lainasinkin, mutta elämä helpottuisi huomattavasti jos omistaisi ihan omat. Oletteko koskaan ajatelleet kuinka paljon saksia tarvitsee ja kuinka paljon hyötyä niistä on? En minäkään ennen tätä. Niinpä mä kipaisin sopivan hetken koittaessa ostamassa Dollaramasta kahdella dollarilla yhdet.
Samantyylinen mindblow-hetki tuli käytyä läpi myös vanulappujen, liiman ja hammastahnan kohdalla. Kuka oikeasti törmää alaikäisenä kotona asuessaan tilanteeseen, että pitää erikseen (!) mennä ostamaan kaupasta hammastahnaa? Mun pitää ainakin myöntää, että olen aina elänyt sellaisissa vaaleanpunaisissa pilvilinnoissa, että vanulaput ilmestyy vessaan ja liimat kaappiin ihan itsestään (ks. vanhempien toimesta). Mä oletan, että tämä kaikki kuuluu vaihtovuoden aikana salakavalasti tapahtuvaan itsenäistymiseen.
T. Meri kohta 18v
Nyt Meri Kanadassa #1 -postauksestakin tuttu listaus siitä, mitä mä olen tämän toisen kuukauden aikana tehnyt:
- Syönyt McDonald'sin pehmytjäätelöä, joka on täällä jostain syystä paljon parempaa kuin Suomessa. Paljon pehmeämpää ja makemmalta maistuvaa. Muuten ei ole tullut mäkkärissä paljoakaan käytyä. Kerran ostin sieltä ihan kunnon ruokaa ja tuli huono olo. Musta tuntuu, että mun terveys ei erityisemmin jää kaipaamaan niitä rasvapommeja.
- Talsinut tyhjänpanttina 11. ja 12. luokkalaisille tarkoitetussa yliopistojen esittelytapahtumassa koulussa. Olihan tuo esittely ihan mielenkiintoinen siinä mielessä, että sai nähdä millainen jatko-opiskelumeno täällä on, mutta hyödyllisyys mulle oli aika minimaalinen. Todennäköisyysprosentti, että tulen opiskelemaan yliopistoon Kanadaan on karkeasti arvioituna noin 10 %.
Täällä yliopisto jatko-opiskelupaikkana on ihan real deal. Kaunistelematta, jos haluat yhteiskunnan silmissä hyvän ammatin ja muiden arvostuksen, menet yliopistoon, piste. Yleensä vanhemmat ei edes anna lastensa mennä siihen vaihtoehtoiseen collegeen. Ymmärrän, mutta sitten samaan aikaan en kuitenkaan ymmärrä.
- Oppinut uuden korttipelin ja pelannut sitä perheen kanssa. Hellyyttävää on, kun pelataan isovanhempien kanssa, he ovat koko ajan neuvomassa miten kannattaa omat kortit pelata. En ole vielä kertonut, että jo useita vuosia on tätä mun korttipeliuraa takana Suomen isovanhempien kouluttama. Kiitos mummi ja vaari <3
- Syönyt McDonald'sin pehmytjäätelöä, joka on täällä jostain syystä paljon parempaa kuin Suomessa. Paljon pehmeämpää ja makemmalta maistuvaa. Muuten ei ole tullut mäkkärissä paljoakaan käytyä. Kerran ostin sieltä ihan kunnon ruokaa ja tuli huono olo. Musta tuntuu, että mun terveys ei erityisemmin jää kaipaamaan niitä rasvapommeja.
Täällä yliopisto jatko-opiskelupaikkana on ihan real deal. Kaunistelematta, jos haluat yhteiskunnan silmissä hyvän ammatin ja muiden arvostuksen, menet yliopistoon, piste. Yleensä vanhemmat ei edes anna lastensa mennä siihen vaihtoehtoiseen collegeen. Ymmärrän, mutta sitten samaan aikaan en kuitenkaan ymmärrä.
- Huudattanut Daruden Sandstormea. Kerran. Puoliväliin. Tarvitseeko tätä nyt edes enempää selostaa? Seuraavan kerran vaikka mieluummin Jean Sibeliusta.
- Kävellyt läpi Campbelltonin koulun tapahtumassa ja nauranut niille, jotka oli valinnut kävelemisen sijasta juoksemisen. Kävelijöiden piti käppäillä reilut 2 kilometriä ja juoksijoiden piti rehkiä muistaakseni lähemmäs 5 kilometriä. Huvittavaa kuinka täällä ei oikeastaan koskaan näe vapaaehtoisesti ketään kävelemässä ulkona, joten kun koulusta lähtee joukko alaikäisiä porhaltamaan, poliisitkin käy valvomassa tätä happihyppelyä. Ettei nyt kukaan vain jäisi tässä vauhtia ja vaaroja uhkuvassa kaupungissa auton alle.
- Käynyt Campbelltonin uimahallissa ja järkyttynyt paikallisten (mun tietääkseni) ainoasta julkisesta saunasta. Tuon suomalaisille pyhän huoneen ovella oli kyltti: "Must be 18 years and older to use the sauna maximum 15 minutes". Anteeksi mitä? Minä suomalaisena koen itseni nyt e-RIT-täin loukatuksi. Kyllä minä niin mieleni pahoitin ja löylyni missasin... ei ollut nimittäin päällä koko sauna.
- Käynyt kaupungin kotijoukkueen, Campbellton tigersien, jääkiekko-ottelussa. Huomioita mitä tein oli muunmuassa se ettei meidän joukkue ole kovin hyvä. Syiksi kaverit sanoi tälle kaupungin pienuuden ja sen myötä rajalliset rahat. Me kuulemma ollaan New Brunswickin tilastossa viimeinen. Ei tunnusteta ei. Mutta viimeisiä tai ei, hyvät tarjoilut jäähallissa ainakin oli.
Yksi Suomesta poikkeava juttu jääkiekkoon liittyen on se, että peli-iltaa edeltävänä koulupäivänä osa pelaajista pistää kouluun puvun päälle. Mun mielestä tosi hieno ja juhlava tapa. En mä ainakaan valita, että saan katsella meidän pelaajia juhlavissa kuteissa, köh köh.
- Käynyt katsomassa meidän koulun senioripoikien soccer-peliä. Toisin kuin jääkiekossa, tässä pelissä tuli voitto kirkkaasti kotiin. Hämmentävää oli, että Bathurstista tulevat vastustajat näyttivät ainakin pari vuotta meitä nuoremmilta. Mene ja tiedä siitä sitten.
Näitä erilaisia pelejä katsoessa mä alan helposti huutelemaan ohjeita kentän laidalta, suomeksi. Toisaalta hyvä ettei mun todennäköisesti typeriä ohjeita ymmärrejä, mutta kanssakatsojilta meinaa mennä hermo.
- Juhlinut kaverin yllätyssynttäreitä. Mä en ole muistaakseni koskaan ollut järjestämässä tai yllätettävänä tällaisten juhlien muodossa, ja olihan se tosi suloista kun kaveriporukka oli ihan tosissaan hankkinut koristeita ja täytekakun. Päivänsankari sai lahjaksi karkkia, ison kakkaemojin muotoisen pehmolelun ja yhteisen kortin meiltä kaikilta. Mukava illanvietto kavereiden kesken, joka ei paljon eronnut mun Suomen kavereiden kanssa järjestettävistä tapaamisista.
- Saanut ensimmäisen paketin Suomesta, joka sisälsi pari unohtunutta vaatekappaletta, salmiakkia ja suklaata mulle sekä synttärilahjaksi siskolle. Kyllä se vanha kunnon Fazerin sininen on se ainut ja oikea suklaa.
- Yrittänyt tehdä kolmen hengen pyörälenkkiä kahdella pyörällä. Yritys oli ainakin kymmenen pistettä ja papukaijamerkki, sillä me jopa saatiin toimimaan homma niin, että yksi ajoi yhdellä pyörällä ja toinen kyysäsi kolmannen istuessa keskitangolla. Päivän treeni tuli kyllä tehtyä, sillä vaikka noi mun siskot on kehonrakeenteeltaan keijukaisia, oli ylämäkeen puskeminen epätasaisesti jakautuneen sadan kilon kanssa melkoinen urheilusuoritus.
- Edellisen jatkoksi: katsonut tuloksettoman taistelun jälkeen Stranger Thingsin 2. kauden siskon iPhonen näytöltä. Seuraavaksi sitten pitäisi miettiä miten pystyisin katsomaan Riverdalen 2. kauden. On tämä sarjaseuraajan elämä vaikeaa...
- Kykkinyt puolitoista tuntia host-tädin kasvimaalla poimien porkkanoita, tomaattia, salaattia, herneitä ja papuja. Miten kaikki ruokaan liittyvä liittyy aina host-tätiin? Anyway, parikin kasillista tuoretta luomuruokaa tuolta kasvimaalta vietiin kotiin. Mun lemppareiksi Kanadassa ruoan suhteen on noussut höyrytetyt kasvikset. Varsinkin parsakaali ja pavut, ah. Mä tiedän ettei kuulosta kovin herkulliselta, mutta voisin syödä hostäidin höyryttämiä parsakaaleja vaikka joka päivä.
- No se Halloween.
- Meri
Tosi hauska postaus! :)
VastaaPoistaIhanaa että tykkäsit! Sunkin blogia on mahtava lueskella.
VastaaPoista