25. joulukuuta 2016

Joyeux Noël et Bienvenue

Hyvää joulua kaikille tasapuolisesti täältä vesilätäköiden keskeltä.  
Jouluaattona ainakin täällä mun paikkakunnalla sai herätä sateen ropinaan, mutta lumettomuudesta huolimatta joulunaika on ollut mun osalta tosi onnistunut tähän asti. Pyhäpäiviä on vietetty perheen ja sukulaisten kesken kotosalla syöden ja pelaillen lautapelejä (Trivial Pursuit ja Scrabble alkaa siis luonnistua). Opettajat koulussa oli onneksi reilun inhimillisiä eivätkä antaneet oikeastaan mitään läksyjä loman ajalle, joten kaikki kouluhuolet on voinut heittää hetkeksi roskakoriin. 
Ensi viikolla reissaan Kuopion suunnille mökkeilemään uudeksi vuodeksi isovanhempien kanssa. Kuulemma siellä lumi jo peittää maata ja järvi on jäässä, joten joulu ei jää ihan mustaksi.
Rentoutukaa ja nauttikaa lomasta täysin siemauksin!




Mä olen Meri, pääkaupunkiseutulainen tyttö vuosimallia -00. Viisi päivää viikosta mä hengailen Kallion ilmaisutaidon lukiolla, jossa opiskelen ensimmäistä vuotta. Muu aika kuluu kaverini sanoin "teatterihörhöilyyn", kouluhommiin ja laiskotteluun.
Suuri mullistus mun elämässä tapahtuu ensi vuoden elo-syyskuun vaihteessa, kun lähden vaihto-oppilaaksi Kanadaan. Tarkempaa postausta siitä myöhemmin. Mun vaihtariohjelma on kaksikielinen, in english et en français. Saa nähdä miten se käytännössä toteutuu. Tää on blogien puolella vähän harvinaisempi vaihtovuoden ohjelmamuoto, joten toivottavasti tulevat englanti-ranska vaihtarit saavat jotain irti.

Ennen vaihtovuoden suunnittelua mulla ei oikeastaan ikinä ollut minkäänlaista intressiä pitää blogia. Lähinnä varmaan siksi etten ikinä ole ollut niiden ahkera lukija. Kun ajatus vaihdosta oli pinttynyt päähän, mulle oli kuitenkin heti selvää että tulisin perustamaan blogin siihen liittyen. Ei pelkästään sukulaisten ja kavereiden takia, vaan myös tuntemattomien, jotka saisivat infoa ja ehkä hataraakin käsitystä siitä millainen vaihtariprosessi voi olla. Kaikenlaiset lukijat ovat siis tervetulleita ja mulle voi laittaa viestiä vaikka Instagramissa, jos kysymyksiä herää tai haluaa yksinkertaisesti vain jutella.

Tervetuloa!

- Meri