Meri Kanadassa #3

Aloitetaan ihanan positiivisissa merkeissä: Marraskuu on ollut mun inhokkikuukausi niin kauan kuin jaksan muistaa. Silloin on vaan liian pimeää, liian märkää, liian synkkää kaikin puolin ja liian stressaavaa koulun suhteen. Mun mielestä marraskuu ei ole enää kunnon syksy, mutta ei mikään talvikaan. Aika tuntuu matelevan. Tänä vuonna tämä kuukausien oma maanantai meni kuitenkin nopeammin kuin koskaan koskaan aikaisemmin. Ihan oikeasti tuntuu siltä, että olisin vain räpäyttänyt silmiäni, ja päiviä kalenterissa olisikin kertynyt kahden sijasta yli kaksikymmentä.

Ennen vaihtovuoden alkua yleensä jonkinlaisessa valmentautumistilaisuudessa vaihtareille näytetään kaaviota missä vaihtovuoden ensimmäiset 1-2 kuukautta esitetään nst. uutuudenviehätyskautena, jonka jälkeen tapahtuu notkahdus koti-ikävän ja uutuudenviehätyksen haihtumisen takia. Vaikka mä olen itselleni yrittänyt vaikuuttaa ettei mulla ole ollut mitään uutuudenviehätyskautta, olisin tyhmä jos myöntäisin sen pitävän paikkansa. Tietysti se uusi ja ihmeellinen elämä aiheuttaa sellaisen vireystilan, jonka siivin lentää ensimmäisten kuukausien läpi. Toisilla se on vahvempi kuin toisilla. Mun kohdalla tuon uutuudenviehätyksen olemassaolo alkoi näkymään oikeastaan vasta kun huomasin, että mulla oli meneillään se kuuluisa notkahdus. Heti seuraavaan hengenvetoon haluan ilmoittaa, että notkahdus on jotenkin todella negatiivinen sana eikä se nyt välttämättä kuvaa mun marraskuuta ihan oikealla tavalla. En mä sanoisi, että mulla on pyyhkinyt täällä jotenkin huonommin tässä kuussa.

Nyt marraskuussa mä olen ollut eniten oma itseni. Kuulostaa hirveän typerältä siinä mielessä, että enkö mä muka ole ollut oma itseni sitten kahtena edellisena kuukautena. Mä tarkoitan tällä nyt sitä, että mä olen hitsautunut enemmän osaksi tätä perhettä ja myös mun vähemmän hyvät päivät saa näkyä. Koska vaikka olisi kuinka kivaa, aina ei voi mennä niin kuin Strömsössä. 
Musta on alkanut kuoriutua enemmän ja enemmän se riesaksi asti oikeudenmukainen temperamenttipakkaus, joka yrittää saada kaikki nauramaan pilke silmäkulmassa, mutta antaa myös niiden negatiivisten tunteiden näkyä. Tässä kuussa mä sain oikeasti ensimmäistä kertaa vaihdossa kokea tunteen että olin kunnolla vihainen, mutta vihan kohteena ei kyllä onneksi ollut kukaan toinen ihminen.

Sanoisin siis näin, että vaihtovuoden notkahdus voi olla sitä, että antaa sen jonkinverran siloitellun kuvan itsestään pikkuhiljaa pudota. Sä asut täällä ja tällainen sä olet. Ilo, suru ja suuttumus kuuluu kaikki sun tunneskaalaan. Voihan se olla myös koti-ikävää ja turhautumista. Mitä vain. Opettavaista aikaa se on anyway.

Yllä harvinainen laji hammentynys mexicanus tutkimassa jäätä ensimmäistä kertaa.

No mites se pirun ranska? Siinähän se menee, hitaasti mutta varmasti(ko?), kiitos kysymästä. Nyt mä olen viimeistään päässyt siihen vaiheeseen, että en oikeastaan enää välitä onko se kielioppi nyt prikulleen oikea. Pölötän menemään mitä sylki suuhun suurinpiirtein tuo. Ihan kohtuullisesti muut tuntuu mua kuitenkin ymmärtävän.

Tuo itse puheen tuottaminen ei ole ottanut mitään jättiharppausta, mutta ymmärtäminen vihdoinkin ainakin parisen askelta. Yksi päivä mulla vain jotenkin naksahti, kun istuttiin autossa ja ihan vain sivukorvalla kuuntelin hostäidin ja toisen siskon keskustelua. Yhtäkkiä mä tajusin, että MÄHÄN PIRUVIE YMMÄRRÄN, vaikka en edes mitenkään keskittynyt koko keskusteluun.
Hiukan tuota ennen mulla oli tuohon linkittyvä tilanne: Oltiin Monctonissa vaatekaupassa, missä myyjä esitteli mulle erilaisia vaihtoehtoja talvitakkien suhteen. Hostäitini tuli jossain vaiheessa siihen mun viereen ja sanoi mulle kuinka ylpeä hän on, että mä vastailen myyjälle ranskaksi, vaikka tämä puhui englantia. Prosessoin hetken hänen sanojaan, sillä mä en mitenkään ollut noteerannut, että myyjä oli vaihtanut ranskan englantiin. Tämän jälkeen vastaavat tilanteet ovat seuranneet mua melkein päivittäin. Vasta jälkikäteen alan miettimään puhuiko joku mulle englantia vai ranskaa, koska välillä en todellakaan huomaa sitä eroa.

Älkää kuitenkaan käsittäkö väärin. Kyllä tässä vielä kaukana natiivista ollaan. Päivittäin mulla on myös tilanteita, kun en vain tajua mitä mulle yritetään sanoa, tai haen jotain sanaa viisi minuuttia. Joskus yön pimeinä tunteina mietin, että miksiköhän jotkut pölvästit teinit vapaaehtoisesti hakeutuu tähän tilanteeseen. Ihanan kamala vaihtovuosi hehheh.

Marraskuussa mä olen:

- Aloittanut kavereiden kehoituksesta (painostuksesta) koulun lentopallojoukkueessa. Tästä kirjoitinkin erillisen postauksen, lue se täältä. Aluksi koko homman piti olla vain yhden kerran testaus, sillä kaverit tosiaankin halusivat päästä lajia kokeilemaan ja he päättivät vetäistä mutkin mukaan. Eipä se sitten pelkäksi testaukseksi jäänytkään vaan nyt on viidet treenit takana. Operaatio great success. 

- Odottanut 3,5 tuntia kodin ulkopuolella hädin tuskin nollassa asteessa hostäidin paluuta siskojen kanssa. Todella huvittava juttu ulkopuolisen korvin, mutta meitä ei kyllä enää puolen tunnin jälkeen paljoa naurattanut.
Tämä verta ja kyyneliä tihkuva selviytymistarina saa alkunsa siitä, että kolmen pahaa-aavistamattoman vaihtarisiskoksen koulupäivä loppuu kahdentoista aikoihin ja he ottavat taksin kotiin, sillä hostäiti on vielä töissä. Kun taksi on jo sopivasti kadonnut näköpiiristä, keskimmäinen siskoista tajuaa, että hänellä ei olekaan avaimia mukana. Ne ovat unohtuneet toiseen laukkuun sisälle kotiin. Oi iloa ja riemua. Tästä alkaa sellainen tiirikointi/ikkunoista sisään yrittäminen, että itse MacGyver ja James Bondkin olisivat olleet ylpeitä. Harmi vain, että mikään nikseistä ja tempuista ei tepsi, ja nämä kolme siskosta istuvat talon portailla viiden metrin päästä sisätiloista sen 3,5 tuntia.
Pikkulinnut kertoivat, että ulkona oli loppujen lopuksi niin kylmä, että sattumoisin Meksikosta kotoisin oleva tyttö oli lähellä itkeä ja suomalainenkin oli niin jäässä, että ei enää tuntenut varpaitaan.

- Tanssinut hullun lailla koulun joulu"diskossa". Nyt ei puhuta sellaisesta meidän kaikkien kokemasta ala-asteen diskosta, missä pikkuskidit istuvat hikisessä jumppasalissa odottaen kuka uskaltaa mennä ensimmäisenä tanssimaan, vaan ihan kunnon bileistä... koulun tiloissa. Meillä tämä järjestetään kuukausittain koulun aulassa, minne raahataan oppilaskunnan toimesta värikkäät diskovalot ja kunnon kaiuttimet. Siellä sitten hypitään puolitoista tuntia ja huudetaan biisien sanoja kunnes hiki virtaa ja ääni lähtee.

- Matkustanut Monctoniin toistamiseen tämän kuukauden aikana. Kyseessä oli pienen pieni neljän päivän loma marraskuun pimeyden keskellä. Mun hostäidin aikuiset lapset asuvat Monctonissa, joten luonnollisesti käytiin heitä moikkaamassa. Yövyttiin toisiksi vanhimman tyttären ja tämän vaimon superkauniissa kodissa, syötiin illallista kaikkien perheenjäsenten kesken ja shoppailtiin.

- Potkinut Monctonissa ostoskeskuksen tolppaa, kun oli suoraan sanottuna niin karsea v*tutushetki päällä. Ei helpottanut oloa ei. Teki oikeastaan vaan varpaat kipeiksi. Tämän taustalla oli lyhyesti kirjoitettuna erittäin monta väärinymmärystä kielen takia, joista onneksi vain minä kärsin. Jossain vaiheessa alkoi vain omien aivojen toimimattomuus ärsyttämään, ja eräs viaton tolppa nyt sattui valikoitumaan uhriksi. Nöyrimmät anteeksipyyntöni fyysisen kivun tuottamisesta Tolpalle.

- Potkinut itseni vihdoinkin noudattamaan kunnollista gluteenitonta ruokavaliota. Joo, tiedän, vasta nyt. Puolustuksen puheenvuoro ennen kuin joku toinen keliaakikko tulee mut tästä kivittämään. Aiheesta on tekeillä laajempi postaus. Pidelkää niitä kiviä siis vielä hetki.

- Saanut toisen paketin kotoa, joka sisälsi paljon 'materiaalia suomalaisista, suomalaisuudesta ja Suomesta' äidin sanoin. Nyt mun huonetta koristaa itsenäisyyspäivän koittaessa itsenäisyyspäivänkynttilät sekä pari muutakin Suomi-koristetta. Myös karkkivarasto sai sopivasti täydennystä Fazerin sinisen ja salmiakin muodossa.

- Saanut partiolaisten joulukalenterin postissa meidän perhetutuilta Suomesta. Mä en itseasiassa muistanut koko kalenteria ennen paketin avaamista, vaikka meillä on se joka vuosi ollut kotona Suomessa niin kauan kuin muistan. Nyt kalenteri saa ylpeästi edustaa Suomea mun ikkunalaudalla hostäidin ostaman italialaisen suklaakalenterin rinnalla.

- Nähnyt ensimmäisen ensilumen Kanadan maaperällä, joka satoi tänne Campbelltoniin 10.11.2017. Kyseisenä perjantaiaamuna me istuttiin juuri lumisateen alkaessa autossa matkalla kouluun. Mun meksikolaisen hostsiskon ilme oli näkemisen arvoinen, sillä hän ei ollut koskaan aikaisemmin eläessään nähnyt tai koskenut oikeaa lunta. Kun hilpaistiin autosta sisälle kouluun, sisko jäi tuijottamaan taivasta suu ammollaan. Ensilumeen tapaan riemua (tai jos mun toiselta siskolta kysytään: tuskaa) ei kuitenkaan kestänyt pitkään, sillä se maahan satanut höttö oli jo seuraavana aamuna kadonnut.

- Melkein pludannut (astua tahattomasti veteen: ojaan, lätäkköön, jään läpi järveen, jne. - Urbaani Sanakirja) mereen ensimmäistä kertaa tänä talvena.
Mä olin järkevänä ihmisenä heti rannassa testaamassa yön aikana muodostunutta jäätä ja astuin virhearvioinnin seurauksena pettävän jään läpi pohjaan. Toki tota rantaa nyt 3 kk seuranneena tiedän, että noin ensimmäiset 50 metriä rannasta poispäin on kahluusyvää, joten pahasti ei käynyt. Oikeastaan mun pludauskohdassa ei ollut lähes vettä ollenkaan vaan pelkkää vetistä lumisosetta. Tää erittäin suomalainen episodi tallentui vielä videolle mun Snapchattiin. Eläköön nykyaika.

- Valmistanut kolme pöydällistä egg rolls -nimisiä suolapaloja, jotka muistuttavat paljon niitä kiinalaisissa tarjoiltavia kevätrullia. Nimestään huolimatta kananmunaa noissa rullissa on ainoastaan pieni sutaisu kuoren päällä, joten mulla ei ole mitään hajua kuka neropatti on keksinyt niille tuon nimen. Meidän egg rolssien sisällä oli kanaa, porkkanaa, sipulia ja kaalia. Kuka yllättyy jos sanon, että oltiin ylläri pylläri taas host-tädillä harjoittamassa jauhopeukaloitamme?

- Tilannut mekon koulun Bal de neige -tanssiaisiin. Ja vielä oikeasti ajoissa, sillä tanssiaiset ovat vasta joulun alla. Yleensä bal de neige on tarkoitettu ainoastaan senioreille kuten prom, mutta koska mun 12. luokalla oleva kaveri pyysi mua tanssiparikseen, mäkin pääsen kokemaan tuon "pre-promin". Tanssiaisina bal de neige ei ole mitenkään ihmeellinen. Oikeastaan aika turha ja tylsä verrattuna promiin. Näin tyypit sanoo. Ehkä itse tanssiaisia enemmän odotetaankin niiden jälkeen järjestettäviä after partyja...

- Järjestänyt "oikeat" bileet vaihtareiden tapaan meidän alakerrassa. Oltiin lähdössä seuraavan viikon lauantaiaamuna Monctoniin, ja siskot sai mahtavan idean järjestää suuret bileet kyseisen viikon perjantai-iltana. Mä pessimistenä suomalaisena olin jo huutamassa väliin ettei meidän hostäiti varmasti antaisi sellaiseen lupaan, mutta meidän kaikkien mun suureksi yllätykseksi bileet olikin hostäidille okei. Ehtoina olivat pitopaikkana meidän alakerta/kellari, päättymisaika klo 1.00 yöllä sekä koko alakerran siivouspakko jälkeenpäin ennen Monctoniin lähtöä.
Meidän vieraslistalla oli aluksi vaatimattomat 30 nimeä, köh köh, mutta pelattiin sillä varalla ettei about kymmenen ihmistä kuitenkaan pääse tulemaan. Lopulta meitä oli meidän lisäksi noin viisitoista tyyppiä.
Meidän mielestä koko ilta (yö) oli erittäin onnistunut. Oli ruokaa, juomaa ja jättimäinen kaiutin, jossa oli kiinni diskopallo. Kahdelta yöllä me hyvillä mielin pestiin lattia ja siirrettiin tavarat paikoilleen. Eikä aamulla edes väsyttänyt.

- Harjoitellut koulussa kouluampumisessa toimimista. Tää käytännössä tarkoitti sitä, että koko luokka meni istumaan oven puoleisen seinustan nurkkaan. Siellä me kökötettiin pilkkopimeässä luokassa hipihiljaa lähemmäs 10 minuuttia. Jossain vaiheessa joku luokan ulkopuolinen tuli ravistelemaan lukossa olevaa ovea. Mä siinä joutaessani pohdin olisiko oikeassa tilanteessa aikaa laittaa luokan ovi lukkoon ja sulkea ikkunoiden verhot kuten me tuossa harjoituksessa tehtiin. Mä epäilen että ei. Toivottavasti tätä mun hypoteesin paikkansapitävyyttä ei koskaan tarvitse tuossa koulussa tai muuallakaan testata.

- Yrittänyt hakkeroida siskojen kanssa naapureiden wifiä. Mä olen maininnutkin, että meidän wifi on kotona todella huono. Tässä kuun lopussa pari päivää ennen kuin wifin oli määrä uusiutua, toinen mun siskoista oli lopen kyllästynyt jatkuvasti tökkivään nettiin. Yritettiin sitten yhdessä ruokapöydän ääressä arvailla naapureiden wifin salasanaa. Sanomattakin selvää, että vaihtoehtojen runsauden ja naapureiden huonon tuntemisen takia ei saatu salasanaa arvattua.

- Laittanut (häpeän myöntää) ensimmäistä kertaa koskaan ihan perinteistä makaronilaatikkoa. Olin varautunut kunnon Hell's kitcheniin, mutta yllättäen kaikki sujui suurinpiirtein suunnitelmien mukaan.
Syy miksi päätin ryhtyä masterchefiksi löytyy meidän aluevalvojasta, joka kokosi kaikki alueen vaihtarit perheineen luokseen. Meidän vaihtarien tehtävä oli laittaa jotain ruokaa omasta kotimaastamme. Aluksi ideani oli pyöräyttää karjalanpiirakoita, mutta totesin niiden valmistusprosessin liian vaativaksi heti tähän mun kokkiuran alkuun. Tyydyin siis makaronilaatikkoon, jota tyytyväisenä ketsupin kanssa popsin suomiviboissani. Oma luomukseni sattui myös olemaan italialaisten suolapalojen lisäksi ainut ruokalaji, jota pystyin syömään. Eläköön gluteeniton ruokavalio...

- Seurannut vierestä mun hostäidin 21-vuotiaan tyttären joulukuusen koristelua. Täällä tyypit koristelee kuusen tosi aikaisin ja muutenkin kaikki kranssit sekä kyntteliköt tuodaan ihmisten ilmoille jo erittäin hyvissä ajoin. Jos iltahämärän aikaan ajaa kaupungin läpi, monen olohuoneen ikkunasta loistaa joulukuusen valot. Näin on ollut marraskuun alusta asti. Meillä tehtiin kaikki joulukoristelut joulukuun ensimmäisenä viikonloppuna (sekä mun hyräilemät joululaulut vapautetaan pannasta, johon ne laitettiin kun laulelin niitä jo halloweenin aikaan), joka on sekin aikaisemmin mihin oon Suomessa tottunut. Meillä kotona joulukuusi tuotiin kotiin vasta ihan jouluaaton kynnyksellä kun koulut oli jo loppuneet.

- Alkanut fiilistellä joulua koristelemalla omaa huonetta. Ostin Dollaramasta kuudella dollarilla jouluvaloja, jotka sitten ripustin verhoihin. Vanhasta lasipurkista tein toiselle siskolle koristepurkin, jonka sisälle pujotin pieniä led-valoja. Täällä mä olen innostunut tosi paljon sisustamaan ja muutenkin koristelemaan kaikenlaista. Rakastan mun omaa huonetta yli kaiken, ja vähän väliä kehittelen sinne jotain uutta.

- Tavannut kanadalaisten "Joulupukin", joka kuulemma asuu Pohjoisnavalla. Suomalaisena olen tietysti ottanut asiakseni ilmoittaa kaikille, että Joulupukki asuu Suomessa Korvatunturilla, mutta oikeastaan kaikki ovat tähän mennessä lotkauttaneet asialle korviaan.

Hyvää joulunodotusta sinne missä ikinä oletkaan!

- Meri